22 syyskuuta 2012

Pop Montreal: Wild Nothing + DIIV + Valleys

Montrealin oma Monsters of Pop (ehe ehe), Pop Montreal on jo puolessavälissä. Viiden päivän aikana festivaalin yhteydessä esiintyy yli 600 artistia, lisäksi tarjolla on muunmuassa taidenäyttelyitä, muotinäytöksiä ja elokuvanäytöksiä.

Il Motoren keskiviikkoillan aloitti paikallinen Valleys, jota ehdin paikan päällä seurata muutaman biisin verran. Nättiä elektropop-shoegaze-tunnelmointia seurasi ajankuluksi ihan mielellään, mutta suurempaa muistijälkeä se ei jättänyt.



Seuraavana esiintynyt DIIV sen sijaan kolahti jo kovempaa. Ensimmäisten biisien perusteella olisin sijoittanut bändin biisirakenteiden ja letkeän olemuksen perusteella The Drumsin ja Vaccinesin lähimaastoon. Komeasti kaikuvat kitaravallit ja muutaman biisin hengästyttävät loppurevittelyt kuitenkin veivät keikkaa psykedeelisempään suuntaan ja osoittivat DIIVin kykenevän sellaiseen intensiivisyyteen ja yllätyksellisyyteen, jota edellämainitut harvoin pystyvät tarjoamaan. Mukaansatempaava keikka toi useamman kerran mieleen Joensuu 1685:n ja War on Drugsin. 

DIIVin musiikkiin tutustuin enemmän vasta keikan jälkeen, ja aika äkkiä korvaan tarttui ainakin vahvaa riippuvuutta aiheuttava, kiihkeästi rullaava Doused. Kesäkuussa ilmestynyt debyyttialbumi Oshin on kokonaisuudessaankin ihan tutustumisen arvoinen paketti. Bändin kiertue ulottuu muuten myös Suomeen, joten suosittelen lämpimästi hypnoottisen shoegaze-dreampopin ystäviä marraskuun viidentenä suuntaamaan Kuudennelle Linjalle!



Illan pääesiintyjä Wild Nothing aloitti settinsä mukavasti nostattavalla Shadow'lla. Lempparibiisiä seurasi reilun tunnin verran lempeää tunnelmointia, mutta ennen pitkää alkoi korostua lähinnä biisimateriaalin samankaltaisuus. Hetkittäin nyökyttelevä yleisö innostui jopa rennosti heilumaan, mutta ainakin omalla kohdalla Wild Nothing tuntui varsinkin DIIViin jälkeen vähän liian
tasaiselta ja nyanssittomalta. Nättiä toki kuin mikä! Kuudennelle Linjalle saapuvat nämäkin vain muutama päivä DIIVin jälkeen, 11. marraskuuta.






07 syyskuuta 2012

Ocean of Noise 1-on-1 avec Vincent Morisset


En sit menny kuitenkaan.

Aloitetaan vaikka siitä, että Ocean of Noisen koti on seuraavan (luku)vuoden ajan Montrealissa. Kun on kyse bloggarista, jonka kirjoitustauot venyvät näköjään hyvin helposti muutaman kuukaudenkin mittaisiksi, saattaa olla tuhoontuomittua luvata tiheää päivitystahtia vaihto-oppilasvuodelle. (Syyllisyys painaa vielä kuluneelta kesältäkin, sen verran monta loistavaa keikkaa tuli nähtyä ilman mainintaakaan täällä.) Mutta kun kyseessä on musiikki- ja kulttuurielämältään Montrealin tasoinen kaupunki, on pakko edes yrittää.


Esimerkki. Arcade Firen facebook-sivulla oli linkki Miroir Noirin eiliseen ilmaisnäytökseen, johon en ensimmäisen luennon vuoksi ehtinyt. Tänään oli kuitenkin vuorossa Sigur Rósin konserttielokuva Inni, jota en ole aiemmin nähnyt, joten toki se oli valkokankaalta päästävä seuraamaan. Paikalla oli myös itse ohjaaja Vincent Morisset. Hypnoottisten 75 minuutin jälkeen vuorossa oli Q&A Morissetin kanssa, mutta puutteellisen ranskantaitoni vuoksi ymmärsin vain yksittäisiä fraaseja ja nimiä, kuten "olla uskollinen", Neil Young, Jim Jarmusch ja adorable mais bizarre. Ja jos oikein ymmärsin, bändi oli ilmeisesti ollut varsin vähäsanainen nähdessään elokuvan ensimmäistä kertaa: (hyväksyvällä äänensävyllä) ...it's good. Yeah. Tilaisuuden jälkeen yllättävässä rohkeudenpuuskassa vetäisin miestä hihasta, ja tämä jutteli mielellään hetken myös englanniksi.

Kysyessäni mitä Morisset pohjimmiltaan halusi filmille vangita, tämä kertoi pyrkineensä ennen kaikkea olemaan uskollinen Sigur Rósin lavaenergialle. Mutta koska tallenne ei kuitenkaan koskaan voi päästä aidon livetilanteen tasolle, Morisset halusi tarjota jotain, mihin vain elokuva kykenee. Perinteisen keikkataltioinnin sijaan hän keskittyi siis yksityiskohtiin. Rumpalin pallokuvioinen sukka rytmiä polkevassa jalassa, höyhen olkapäällä, soittamisen intohimo muusikon keskittyneessä ilmeessä. Keikkayleisö kun ei yleensä pääse tarpeeksi lähelle huomatakseen tämänkaltaisia pikkuasioita.

 

Yhtyeen ainutlaatuisuudesta puhuttaessa oli muuten pakko mainita Morissetille Atlantin ylitykseni kohokohta. Icelandair tarjoaa nimittäin aika ylittämättömän valikoiman elokuvia ja musiikkia, mukaanlukien luonnollisesti koko Sigur Rósin diskografian. Tämä ei ole sponsoroitu mainos, mutta ko. lentoyhtiötä on kiittäminen siitä lähes epätodellisesta hetkestä, kun korvissani soi Valtari ja silmien alla aukesi Islannin henkeäsalpaava maisema. (Pahoittelen ylisanoja, mutta tässä ne vain ovat paikallaan.)

Morisset tunnetaan myös Miroir Noir -dokumentin sekä Neon Bible ja Sprawl II -musiikkivideoiden ohjaajana, joten luonnollisesti puhe kääntyi ennen pitkää Arcade Fireen. Morisset vinkkasikin parin viikon päästä Pop Montreal -festivaalin yhteydessä aukeavasta Morissetin ja tämän tyttöystävän näyttelystä The Art of “The Suburbs”. Näyttely lupaa viedä katsojan albumin kansikuvataiteen kulissien taakse, joten eiköhän tämä Arcade Fire -turisti sinnekin eksy.


Mitä tulee muuhun musiikilliseen tarjontaan, niin aika ylenpalttiselta näyttää jo pelkkä syksy - tarjolla olisi ainakin Ladyhawkea, Jens Lekmania, Beach Housea (joka tosin taisi myydä jo loppuun), Leonard Cohenia, Neil Youngia, Patti Smithia... Ihan ensimmäisenä päätin sijoittaa Rufus Wainwrightin kirkkokonserttiin, sen verran spesiaalilta kuulosti. Ihan lähipäivinä ostoskoriin varmaan napsahtaa myös etukäteissynttärilahjana lippu Coheniin, sen verran ylistystä on Helsingin keikasta tännekkin puolelle maailmaa kantautunut.