27 helmikuuta 2011

Mistä on helmikuinen sunnuntai tehty?



Tanssivasta Thom Yorkesta,

sunnuntaimusiikista,



Harry Potter -parodiamusikaalista,

isoveljen tarjoamasta kahvilareissusta,



Jane Austenista,

lempiteemukista,

ensi viikon fiilistelystä,

 

kirjasta, joka minun (kuulemma) olisi pitänyt lukea jo kauan sitten

ja rästihommista, jotka saavat edelleen odottaa vielä huomiseen.


Niistä on helmikuun viimeinen sunnuntai tehty.

16 helmikuuta 2011

Empiirisiä musiikkitutkimuksia


Havaittu:

Lisääntyvä valo ja pitkään venynyt Phoenixiin tutustuminen toimivat yhdessä erinomaisesti. Kumpikin tuntuu pitkän pimeän jälkeen ihanan raikkaalta eikä kummastakaan tahdo tällä hetkellä saada tarpeekseen.

15 helmikuuta 2011

WHO DA FUUUKK IS DA ARCADE FAYA????

Eilisaamuna sain mukavan alun päivälle kuullessani Arcade Firen voittaneen parhaan albumin Grammyn The Suburbs -levystä. Hieman yllättäen kaikkien jenkkipoppareitten nenän edestä, mutta ansaitusti. Tänään päivän naurut tarjosikin sitten uutisen aiheuttamia reaktioita twitteristä ja facebookista koonnut tumblr.

Hauskaahan tässä siis ei ole suuren yleisön tietämättömyys, vaan suoranainen vihamielisyys ja butthurt Lady Gagan, Katy Perryn ja Eminemin häviön johdosta. Ja okei, ehkä vähän myös ne muutamakymmenen uutta versiota kirjoittaa Arcade Fire ja se, että puolet porukasta korjaa että eikun se bändi oli The Suburbs.



How can this group get album of the year when they didn't even have as many top 10 as Gaga. Did this group even have a number 1 hit?

//EDIT// Myös Rumba on näköjään noteerannut kollektiivisen hämmennystilan ja tarjoaa jatkoa täällä. Joka päivä oppii jotain uutta, kuten että Arcade Fire = Kings of Leon -wannabe.

04 helmikuuta 2011

Come on Dumbledore, sing it!

Viimeisin koukutukseni on brittiläinen musiikkiaiheinen komediallinen paneelivisailu Never Mind the Buzzcocks. Youtuben aarreaitasta sarjaa löytyy lähes täydelliset 24 kautta lähtien ensimmäisestä jaksosta marraskuulta 1996, jolloin vieraana oli mm. Right Said Fred. Jep. Itse olen keskittynyt tähän mennessä lähinnä kausiin 19-22, jolloin show'n juontajana toimi (tehtävän monen mielestä kaikkein parhaiten sarjan historian aikana hoitanut) koomikko Simon Amstell.

Varsinaiset "viralliset" visailuosiot vievät ohjelmasta lopulta hyvin pienen osan ja ylimääräisiä osioita keksitään milloin mistäkin knoppitiedosta. Amstell pilkkaa häpeämättä niin vieraitaan, näiden seurustelukumppaneita kuin jokaista poptähteä maan päällä Coldplaysta Phil Collinsiin. Ja kysyy Jermaine Jacksonilta että entäs Michael, onko hän koskaan tehnyt mitään hullua? You name it, he takes a piss at it. Silti kaikilla on hauskaa - yleensä.

Seuraavaksi pari lempparijaksoa Simonin aikakaudelta.



19. tuotantokauden neljännessä jaksossa vieraana muun muassa Amy Winehouse. Yksi legendaarisimmista jaksoista. 

Simon Amstell: They tried to make me go to rehab...
Amy Winehouse: I said no no no 
Simon Amstell: Correct. But in hindsight do you think yes maybe?




Simon Amstellin autenttisen punkrocktanssin sisältävässä jaksossa vieraina mm. sittemmin toisena joukkuekapteenina toiminut Noel Fielding sekä "kapinallinen" "punkkari" Donny Tourette. Aivan hillitön jakso.



Josh Groban ei musiikillisessa mielessä varsinaisesti tipu, mutta tämän jakson nähtyäni ottaisin miehen unilelukseni vaikka heti. Reippaasti yksi hauskimmista ja itseironisimmista vieraista Buzzcockseissa ikinä, kemiat pelaavat Amstellin kanssa yhteen käsittämättömän hyvin.

Pari viimeisintä kautta juontajat ovat olleet vaihtuneet viikoittain. Suosittelen ainakin Pikku-Britannian David Walliamsin (the big tall gay one) ja Josh Grobanin juontamia jaksoja. Little tip for you - if your sex is on fire, just dip it in yoghurt. But remember not to put it back in the fridge after.

I'M A JEW.