29 marraskuuta 2010

Tässä valossa ja tänä iltana

Niin vain sitä ollaan marraskuustakin jo melkein selvitty. Useampi mieltä painanut asia alkaa selvitä, tai ainakin tuntuu siltä, että ne on mahdollista selvittää. Viime aikoina ei vaan ole mikään oikein jaksanut inspiroida, musiikki mukaan lukien. Valoa on kuitenkin ehkä jo vähän näkyvissä kaamoksen keskellä.

Joulukuuhun on vielä pari päivää aikaa, joten kai marraskuun soittolistan saa vielä julkaista. Aikamoista jumitusta on ollut senkin suhteen.